Minä olen onnellinen. En nyt mitenkään pulppuilevan iloinen ja naantalin aurinko mutta tarkan tieteellisen analysoinnin päätteeksi voin sanoa olevani onnellinen.

Onnellisuus ei mielestäni riipu paljoakaan ulkoisista seikoista, mielestäni se on sisäisen rauhan löytämistä. Esimerkiksi minä olen oravanpyörässä juostessani saanut paljon mainetta rahaa ja kunniaa (joista on vain viime mainittua jäljellä). Minulla on ollut mielenkiintoisia työtehtäviä, työkavereita ja utelias mieli. Hoitelin oravan pyörää koko rahalla ja koko rahan vuoksi.

Nyt taasen köyhäilen ja harjalla ajan kaverita ja sukulaisia pois etuovelta kun heitä näen välttääkseni liikoja sosiaalisia kontakteja (jos haluat nähdä minut surullisena niin kutsu minut kissanristiäisiin). Mutta onnellisuus tuntuu löytyvän jostain sisältä. Sillä tavalla että kun istahtaa alas ja ottaa aamukahvin käteensä, niin ei voisi elämältä enää muuta vaatia.

Katselin nauhalta viikonloppuna vanhaa sarjaa Isänmaan toivot, siinä oli semmoinen perus oravanpyörä kohtaus, (liiotelutu toki) nainen tapasi miehen baarissa ja suurinpiirtein kysyi häneltä että paljonko sinä tienaat, haluan liikkua vain ihmisten kanssa jotka ovat samalla tasolla kanssani.

Jossain muualla joskus kuulin siitä miten ihmisillä nykyyhteiskunnassa on tapana luokitella toisensa sen mukaan mitä he tekevät työkseen,,,kun jostain henkilöstä puhutaan tai esittäydytään niin suurin piirtein heti kysytään että mitäs sinä teet työksesi ja sen avulla sitten luodaan kuvaa siitä henkilöstä.

No tietenkin se antaa kuvan henkilöstä,,,ehkä kuitenkin pinnallisen ja photoshopatun. Monesti on niin että ihmiset ovat vain ajautuneet johonkin ammattiin, kuten minä ennen lentokoneisiin ja insinörttiytteen, tai joku hirmu iso ajattelija saattaa olla putkimiehenä, ei sillä ettei putkimiehenä olokin vaatisi ajattelua, no tiedätte mitä tarkoitan.

Asuessani Melbournen Collingwoodin kaupungin osassa, joka on boheemia huume aluetta kaiken maailman lieveilmiöineen (alueella on ensimmiset vilkkaat ostoskadut ja raitsikka linja tultaessa kaupungin vuokrakasarmeilta kaupunkiin pain, siitä boheemisuus tai semmoinen tietty katukuvan ilme).
No se oli minulle ensimmäinen suuren maailman osoite ja jessus se olikin aikamoista hulabaloota pohjanmaan pojalle.

Siellä kumminkin opin sen että ei kannata katsoa siihen ulkokuoreen ihmistä arvioidessa tai luokitellessa (kysyt että miksi pitäisi luokitella, no ei pitäisikään mutta alitajuntani vain tekee niin) no siellä näki tohtoreita sun muita rähjäisissa vaatteissa kävelemässä varvastossut jalassa.

Oli vapauttavaa huomata omat ennakoluulonsa vääriksi, vieläkin huomaan joskus ajattelevani ihmisistä heidän menestyksensä mittareina. Paljonko tienaat missä työskentelet onko komea auto oletko julkaissut paljon natureen. Lupaan etten enää edes alitajuisesti niin tee,,,,ja huomenna sanon teille ai niin muistatteko Martin, se kaveri joka on Nokialla puhelinsuunnittelija....

ai niin meni taas haku teille tämä kirjoitus no ettei onnellisuus liikoja vaivaa, laitan tämän päivän ikävät otsikot tähän. joista piti kirjoittamani

Maailman nälänhätä pahempi kuin koskaan sitten vuoden 1970

Kuopiossa saattaa liikkua koirien myrkyttäjä

Kansanmurhaoikeudenkäynnin Ruandan-osuus päätökseen

kertokaa minulle miten me nämä tämmöiset asiat lopetetaan